sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kohti kautta 2015

Kauden avaus lähestyy ja kelit paranee. Team HelOu/First 40.7 (Madame Blå) on jo laskettu veteen Strömsin lahdella. Masto on pystyssä ja ensimmäisessä säädössä. Uutta elektroniikkaakin on Sampsan mukaan ilmestynyt veneeseen talven aikana. Toivottavasti vaikutaa positiivisesti venevauhtiinkin. Nähtäväksi jää :).
Lauantaina (2.5.) siirrettiin Sampsan kanssa Madame Blå Strönsinlahdelta Hoskille uuteen kotisatamaan. Koneella huristeltiin, kun purjeet on vielä purjemaakarin hoivissa. Uusi poijupaikka löytyi Hoskin A-laiturista mihin ajettiin onistuneesti perä edellä navakassa sivutuulessa muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Veneeseen kulkuun on nyt helppo kulkea tavaroiden kanssa. Firstin purjehduskuntoon saattaminen vaatii vielä joitakin työtunteja sekä veneen kannella että kannen alla sisätiloissa.

Team HelOu/Melges 24 (FIN 670) näki tänään (3.5.) päivänvalon talvisäilytyksen jälkeen. Vene on ollut talvisäilössä lämpimässä hallissa Siuntiossa. Pakattiin vene Eijan kanssa hallilla kuljetuskuntoon ja huristeltiin vene perässä Länsiväylää veneen ja Team HelOu:n  uuteen kotisatamaan Hoskille. Traileripaikka löytyi, vaikka satama oli jokseenkin täynnä vielä mailla olevia veneitä ja veneitä kevätkunnostamassa olleiden veneilijöiden ajoneuvoja. Rannassa oli siis melkoinen positiivinen pöhinä.

FIN 670 näkee päivänvalon

Pientä säätöä ennen siirtoa

Valot vielä kuntoon - turvallisuus ennen kaikkea!

Valmiina baanalle ... Siuntio - Lauttasaari

Hoskilla

Hoskilla rikausta odottamassa

Satamamestaria varten :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti