sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
ÅF Offshore Race 2014 - Hieman ennen lähtöä
Lähdön tunnelmaa! Ensimmäiset veneet ovat jo matkalla. Meillä startti 1230 paikallista aikaa. Veneessä tavarat paikoillaan ja miehistöllä mukava jännitys päällä. Yepee!
tiistai 24. kesäkuuta 2014
Siirtopurjehdus leg #1
Siirtopurjehdus ÅF Offshare Raceen starttasi Särkältä tiiistaina klo 1022. Olemattomassa tuulessa peltigenoa kuljetti venettä ja miehistöä kohti Hankoa. Tuulta ei suurikaan ollut purjehtimiseen asti ja vettäkin satoi aina välillä. Suhteellisen viileä Juhannuksen jälkeinen viikko. Noin 11 tuntia Särkältä lähdön jälkeen saatiin köydet kiinni Hangon satamassa. Pikainen suihku ja ruokailu ja yöpuulle. Aamulla aikaisin lähtö kohti Sandhamnia.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Juuri ennen siirtopurjehdusta
Apteekki ja ruoka- ja tarvikekaupat kierretty. Henkilökohtaiset tavarat suunnilleen pakattu ja tiimin jäsenenkin muistin hakea Oulun junalta. Huomenna aamulla vielä viimeiset elektroniikan asennukset venellä ja keula kohti Tukholmaa. Tästä se lähtee ...
Valmisteluja edelleen
Viime hetken valmisteluja ennen siirtopurjehdusta Tukholmaan. Vielä käymättä mm. apteekki ja ruokakauppa. Melgesin uusi jatkopinna hankittu ja vene paketoitu telakalle odottamaan seuraavaa kilpailua. Nyt sitten keskitytään ÅF Offshore Race -kisaan Firstillä.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Siirtopurjehdus lähestyy
No niin, Juhannus alkaa olla tältä kesää takana. Aika valmistautua Firstin siirtopurjehdukseen Helsingistä Tukholmaan. Huomenna maanantaina suoritetaan vielä viimeiset tarkistukset ja hankinnat. Matkalle kohti Tukholmaa on tarkoitus startata aikaisin tiistai aamuna. Siirtopurjehduksella mukana Team HelOu joukkueesta Sampsa, Jukka, Laura ja Olli.
ÅF Offshore Race
ÅF Offshore Race
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Melges 24 kisailua
Suursaari on nyt kierretty Firstillä ja seuraavaksi kalenterissa oli Melges 24 -luokan toinen ranking osakilpailu, joka oli samalla kauden 2014 SM kilpailu. Kilpailu oli kolmipäiväin ja ensimmäiset lähdöt ajettiin jo perjantai iltapäivällä Rysäkarin kilpailualueella EMK:n toimiessa kilpailusatamana..
HelOu -tiimin osalta kisavalmistelut alkoivat jo viikolla veneen kasaamisella ja maston pystytyksellä. Vene laitettiin veteen jo torstai iltana ja viimeisteltiin kisakuntoon perjantai aamupäivän aikana, vesisateessa.
Tiimissä oli suunnitellusti tälle viikonlopulle myös pieniä miehistömuutoksia, kun Laura oli estynyt osallistumaan omien työkiireiden vuoksi. Lauraa tuuraamaan saimme mukaan Teemun kaverin Mian. Perjantai aamupäivällä venettä kisakuntoon laittaessa sain Teemulta harmillisen puhelinsoiton. Teemu oli kuumeessa eikä valitettavasti pystynyt osallistumaan perjantain lähtöihin.
Anoimme protestilautakunnalta varmuuden vuoksi lupaa kilpailla perjantaina neljällä miehistön jäsenellä. Keliä ulkona oli kuitenkin sen verran, että emme lähteneet vajaalla miehistöllä mukaan perjantain lähtöihin. Lähdimme kuitenkin EMK:n edustalle harjoittelemaan ja tutustuttamaan uuden varahenkilömme veneeseen.
Lauantai valkeni perjantaita huomattavasti tuulisempana (keskituuli yli 10 m/s ja puuskat 13 m/s) ja Teemukin ilmoitti olevan edelleen kuumeessa. Ei ollut siis riittävästi eväitä lähteä radalle huomattavasti alipainoisena, neljällä miehistön jäsenellä joista yksi oli toista kertaa kyseisen luokan veneessä. Päätimme kuitenkin mennä uudelleen EMK:n edustalle harjoittelemaan kovan kelin veneenkäsittelyä (nostoja, laskuja, merkin kiertoja jne.). Lauantain harjoitukset olivat OK, vaikka välillä meno olikin varsin haasteellista kovan tuulen ja ruoskaniskun kaltaisten kovien puuskien vuoksi. Mitään ei kuitenkaan rikottu veneestä eikä miehistöstä, mukavaa oli, vaikka radalle ei päästykkään.
Sunnuntaiksi tuuli oli jo laantunut ja päätimme lähteä radalle, vaikka Teemu oli edelleen estynyt osallitumaan. Rata-alueelle purjehdittiin kevyessä tuulessa ja lähtöalueelle päästyämme tuuli tyyntyi kokonaan. AP roikkumaan ja tuulta odottelemaan. Odotellessa syötiin eväät ja paistateltiin aamupäivää lämpimässä auringonpaisteessa. Noin tunnin odottelun jälkeen tuuli vihdoin virisi enustetusta suunnasta (lännestä) ja kilpailulautakunta sai radan valmiiksi nopeasti. Päivän ensimmäinen varoitusviesti ammuttiin noin 5-6 m/s länsituulen vallitessa. Päätimme startata lähtölinjan lautakunnan aluksen päästä miden valuessa linjaa alaspäin. Aivan nappiin lähtö ei mennyt, kun paikkaa ei meinannut syntyä lautakunnan aluksen ja toisen kilpaveneen väliin. Pääsimme kuitenkin lähtemään vajaan veneen mitan myöhässä. Valitsimme välittömästi radan oikean laidan ja hieman ennen ylämerkkiä olimmekin koko fleetin johdossa kaikkien veneiden kohdatessa meidät perän takaa. Venevauhti oli siis tuossa tuulessa kohdallaan. Kisan aikana menetimme kuitenkin sijoituksia tasaisesti lähinnä käännösten ja spinnumanööverien yhteydessä. Olimme kuitenkin koko lähdön fleetin mukana ja maalissa olimme kuudentena. Toiseen lähtöön tuuli taas voimistui lähelle 10 m/s, mutta oli suhteellisen tasainen. Pääsimme matkaan taas muun fleetin mukana, mutta tuulen edelleen voimistuessa alipaino alkoi vaikuttaa ja vene oli vaikea pitää maksimi vauhdissa ja riittävän pystyssä. Paineta olisi pitänyt saada sen verran, että olisimme päässeet paremmin aaltojen läpi. Tuulen voimistuessa manööverien onnistumisprosetti pieneni ja pariin kertaan jiipeissä käytiin kyljellään. Tasitelimme kuitenkin loppuun saakka. Maalissa olimme viimeisenä, mutta emme kuitenkaan kovin kaukana fleetin pääjoukosta.
Kaiken kaikkiaan hyvä purjehdusviikonloppu, vaikka kahtena päivänä ei radalle päästykkään. Sunnuntain kisalähdöt kuitenkin kruunasi hyvän viikonlopun. Kyllä kilpaileminen on mukavaa ja jännittävää! Vene on taas trailerilla odottamassa seuraavaa kisaviikonloppua.
Seuraavaksi team HelOu:lla edessä Firstin siirtopurjehdus Tukholmaan (Sampsa, Jukka, Laura ja Olli), "Gotland Runt -kilpailu" ja siirtopurjehdus Tukholmasta Helsinkkiin. Ohjelmaa siis riittää!
Lisää tarinaa Runttiin valmistautumisesta ja siirtopurjehduksesta ...

maanantai 9. kesäkuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)