sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Vuosi vaihtuu ... taas.
Päivä pitenee jo! Vuosi 2015 alkaa olla lopuillaan ja alkaa taas olla aika suunnitella tulevaa purjehduskautta. Melges 24 veneen miehitö tulee vaihtumaan kaudelle 2016 nykyisen miehistön aikapulan vuoksi. Uutena jäsenenä Melges 24 tiimiin tulee mukaan vanha purjehduskaveri Mikko! Melges 24 tiimiin haetaan vielä 2-3 uutta purjehtijaa. Snipe kilpailukalenteri kaudelle 2016 on jo julkaistu, Melges 24 ja ORC kalenterit päivittyvät varmaankin lähiaikoina. Kalusto on vielä jääkauden varastoissa, mutta ei aikaakaan kun taas ollaan rannassa veneitä ja köysiä hiplaamassa ja takiloita virittelemässä kesän kamppailuihin.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Viklailua
Tänään käytiin taas vesillä Viklalla. Veneen kasaaminen purjehduskuntoon
sujuu jo rutiinilla. Toki säätöihin ja virittelyyn menee vielä paljon
aikaa. Säätömahdollisuuksua on paljon. Koko päivän tuuli kivasti 5-6
m/s, mutta kun me päästiin ulos, tuuli kuoli lähes kokonaan. Muutama
käännös saatiin tehtyä ja loppuaika " lilluskeltiin" Pihlajasaaren
edustalla. Melalla piti sitten avittaa kun palattiin takaisin Hoskille.
Kevyestä tuulesta huolimatta, vene on taas hieman tutumpi. Ensi viikolla
uudestaan.
Ensimminen purjehdus Viklalla
Ensimmäinen purjehdus Viklalla Eijan kanssa Hoskin edustalla takana.
Tuulta 6-7 m/s, kovasti puuskainen ja mutkikas tuuli ensimmäiselle
kevytvenepurjehdukselle. Paljon on vielä opeteltavaa niin pinnamiehellä
kuin gastillakin. Hauskaa oli, vaikka vettäkin ripsahteli.
Mahdollisimman pian uudelleen! Kiitokset hyvästä opastuksesta uuden
veneen pariin Vikla fleetin aktiiveille! Yes!
Uuden veneen opettelua.
Viklan masto pystyssä Hoskilla. Tuning guide'n tulkinta aloitettu. Vesille pitäisi päästä pikimmiten.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Treeniä ja/tai huoltoa
Eilen piti treenata Melgesillä, mutta toisin kävi. Meri oli rauhallinen ja tuuli nollassa saapuvaa säärintamaa odottaessa. Hyödynnettiin aika Firstin kisakuntoon laittamiseen viikonlopun Suursaari raceen. Tänään sitten tuulee eilisenkin edestä.
tiistai 26. toukokuuta 2015
Tästä se lähtee
Nyt on kausi avattu myös Melgesillä. Kahdet treenit pidetty ja palauteltu taas mieliin viime kaudella treenattuja juttuja. Huomenna treenataan sitten Firstillä.
tiistai 5. toukokuuta 2015
Ajokortti, vahaa ja purjeita
Hommat etenee molemilla rintamilla yhtä aikaa. Suoritin eilen HSK:n venenosturien "ajokortin" ja sain siis oikeuden käyttää sekä uutta kraananosturia että jo jonkin aikaa palvellutta nykyistä mastonosturia. Kiitokset opastuksesta satamamestarille!
Illalla kävimme vielä Eijan kanssa vahaamassa ja kiillottamassa Melgesin kyljet. Pohja saadaan sitten puhtaaksi ja vahattua nosturilla. Kaikenlaista puuhaa ja fiksaamista on vielä työlistalla. Harmi, että loppuviikoksi on luvattu vesisadetta. Vesillekin pitäisi päästä pikimmiten.
Firstin purjeet on myös noudettu purjemaakarilta. Sampsa ja Niko kävivät lenkin Suomenlinnassa.
Illalla kävimme vielä Eijan kanssa vahaamassa ja kiillottamassa Melgesin kyljet. Pohja saadaan sitten puhtaaksi ja vahattua nosturilla. Kaikenlaista puuhaa ja fiksaamista on vielä työlistalla. Harmi, että loppuviikoksi on luvattu vesisadetta. Vesillekin pitäisi päästä pikimmiten.
Firstin purjeet on myös noudettu purjemaakarilta. Sampsa ja Niko kävivät lenkin Suomenlinnassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










