Purjehduskausi 2019 on jo päättynyt ja veneet on talviteloilla. Tämän blogin päivittäminen on ollut taustalla muutaman vuoden, mutta pyritään aktivoitumaan tämänkin kanssa kaudella 2020. Kausi 2019 oli kaikin puolin mukava purjehduskesä. Viklalla purjehtiminen jäi todella hävettävän vähäiseksi. Firstillä ajettiin muutama DH kilpailu ja muuuten purjehdittiin sekä iltapurjehduksia että kesälomareissu saaristomerelle. Sampsan Landmarkissa olin mukana sen, mitä omalta veneeltäni ehdin. Landmarkilla olin mukana mm. "Gotlant Runtissa" ja veneen siirrossa takaisin Tukholmasta Helsinkiin. Todella myöhään syksyllä pääsimme Lauran kanssa purjehtimaan vielä Tapio Lehtisen Swan 55 s/y Galianaa. Kaikin puolin mukava purjehduskesä.
sunnuntai 19. tammikuuta 2020
maanantai 5. kesäkuuta 2017
Kausi 2017 avattu
Purjehduskausi 2017 avattiin Viklojen ensimmäisessä ranking kisassa Kotkassa. Paljon ei tuostakaan kisasta jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Hyviä kokemuksia koitenkin. Tärkeintä oli kuitenkin se, että meillä molemmilla oli hauskaa ja reissue oli muutenkin mukava :). Nyt hieman treeniä ja seuraava kisa Tampereella 10. - 11.6.2017.
sunnuntai 10. heinäkuuta 2016
Snipe -kausi vauhdikkaasti käynnissä
Team HelOu Vikla –kausi (Jukka & Eija) on saatu hyvään käyntiin
niin treenien kuin kisojenkin suhteen. Tälle kaudelle tilatut uudet purjeet on
sovitettu veneeseen ja takilan säätöjä on viilattu useaan kertaan. Vihdoin
alkaa tuntumaan siltä, että oikeat perussäädöt löytyvät ja venevauhti ja
nousukulmat alkavat olla kohdallaan kevyen keskituulen krysseille. Todella
kevyen ja kovan tuulen kryssisäätöjä pitää vielä hakea. Samoin alamäen
venevauhtiin pitää vielä löytää jostakin jotain uutta. Nyt nimittäin näyttää
siltä, että häviämme lenssin venevauhdissa muille saman tason veneille. Töitä
siis riittää vielä venevauhdin rakentamisessa. Venevauhdin lisäksi tarvitaan
vielä harjoitustunteja ja askelmerkkien hiomista kaikkien manööverien
suorittamisessa. Mukavaa oppia lähes joka ranta- ja purjehdusreissulla jotain
uutta tästäkin veneluokasta! Harjoituskausi on siis käynnissä ja kolme ranking-kisaa ja Vikla SM on
jo tälle kaudelle purjehdittu. ensimmäinen Vikla ranking purjehdittiin Kotkassa
hyvissä olosuhteissa. Kotkassa oli tarkoitus korkata uudet purjeet, mutta
pienten teknisten haasteiden vuoksi ajoimme Kotkan kisan vielä vanhoilla
treenipurjeilla. Kotkan kisaan oli ilmoittautunut 15 Vikla venekuntaa ja
viikonlopun aikana saatiin ajettua kaikkiaan kuusi lähtöä. Ei kulkenut vene meillä
Kotkassa toivotulla tavalla. Olimme lopulta lopputuloksissa 13/15 (sarjalla:
14, 15, 14, 12, 13 ja 11). Viimeinen lähtö tuntui kuitenkin jo paremmalta. Kesäkuun puolen välin jälkeen purjehdittiin Tuusulajärvellä Vikla
lyhytrata luokkamestaruudesta. Valitettavasti emme päässeet osallistumaan
näihin karkeloihin. Vikla SM mitaleista taisteltiin heinäkuun alussa Helsinki Regatan
yhteydessä. Kisaan oli ilmoittautunut 23 venekuntaa, hienoa! Taisi olla 69.
peräkkäinen kerta kun Vikla –luokassa miteltiin SM-mitaleista! Tämän vuoden
SM-kilpailuun Suomen Viklaliitto oli järjestänyt paikalle myös kansainvälistä
valmennusosaamista. Vikla maailmanmestari Alexandra Tinoco analysoi ja antoi
vinkkejä koko viikonlopun koko Vikla fleetille, hienoa! Todella mukava ja
avulias kaveri tämä Alex. Lähdimme kisaa kovin odotuksin, olihan venevauhti
kryssille juuri löytynyt ja treenaamaankin olimme ehtinee jo muutaman kerran
uusilla purjeilla. Kehitystä on todistettavasti tapahtunut, mutta vielä on
paljon oppimista sekä kipparilla että gastilla Viklan saloista. Taso luokassa
on hyvä ja haasteita riittää pitkälle tulevaisuuteen. Kaksi ensimmäistä päivää
purjehdimme omalla tasollamme välillä onnistumisen hetkiä kokien ja välillä
virheitä harmitellen. Toisen päivän viimeiseen kisaa tuuli nousi 10 m/s
tuntumaan ja puuskat olivat suhteellisen piiskaavia. Saimme veneemme
ensimmäisen kerran kaatumaan viimeisellä lensillä hieman ennen viimeistä
alamerkkiä. Valitettavasti suhteellisen kovasta vauhdista kaatuminen aiheutti
pieniä kalustovaurioita ja kilpikonnaksi kääntyneen veneen pystyyn nostamiseksi
piti kipparin sukeltaa veneen alle palauttamaan köli kölilaatikkoon. Raskasta
touhua tuo uiminen aallokossa J. Harmiksemme emme ehtineet tässä lähdössä
maaliin aikarajan puitteissa. Pienet kalustovauriot aiheuttivat sen, ettemme
päässeet osallistumaan sunnuntain kahteen viimeiseen lähtöön.
Kokonaistuloksissa olimme 19/23 (sarjalla: 12, 17, 16, 15, DNF, DNS, DNS).
SM-mitalit jaettiin venekunnille: 1. Ville Aalto-Setälä/Emil Aalto-Setälä (BSF),
2. Chita Wahlroos/Riku Vääriskoski (BSS), 3. Kai Saarhelo/Jaakko Mikkonen
(BSF). Onnea mitalisteille ja muille palkituille!
Harjoittelu jatkuu osaltamme heinäkuussa ja seuraavan kerran olemme starttiviivalla Turun Airistolla 13. – 14.8. Vikla Ranking 4 kisoissa. (Kuvat: Anu Streng, http://streng.kuvat.fi/ )
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Vuosi vaihtuu ... taas.
Päivä pitenee jo! Vuosi 2015 alkaa olla lopuillaan ja alkaa taas olla aika suunnitella tulevaa purjehduskautta. Melges 24 veneen miehitö tulee vaihtumaan kaudelle 2016 nykyisen miehistön aikapulan vuoksi. Uutena jäsenenä Melges 24 tiimiin tulee mukaan vanha purjehduskaveri Mikko! Melges 24 tiimiin haetaan vielä 2-3 uutta purjehtijaa. Snipe kilpailukalenteri kaudelle 2016 on jo julkaistu, Melges 24 ja ORC kalenterit päivittyvät varmaankin lähiaikoina. Kalusto on vielä jääkauden varastoissa, mutta ei aikaakaan kun taas ollaan rannassa veneitä ja köysiä hiplaamassa ja takiloita virittelemässä kesän kamppailuihin.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Viklailua
Tänään käytiin taas vesillä Viklalla. Veneen kasaaminen purjehduskuntoon
sujuu jo rutiinilla. Toki säätöihin ja virittelyyn menee vielä paljon
aikaa. Säätömahdollisuuksua on paljon. Koko päivän tuuli kivasti 5-6
m/s, mutta kun me päästiin ulos, tuuli kuoli lähes kokonaan. Muutama
käännös saatiin tehtyä ja loppuaika " lilluskeltiin" Pihlajasaaren
edustalla. Melalla piti sitten avittaa kun palattiin takaisin Hoskille.
Kevyestä tuulesta huolimatta, vene on taas hieman tutumpi. Ensi viikolla
uudestaan.
Ensimminen purjehdus Viklalla
Ensimmäinen purjehdus Viklalla Eijan kanssa Hoskin edustalla takana.
Tuulta 6-7 m/s, kovasti puuskainen ja mutkikas tuuli ensimmäiselle
kevytvenepurjehdukselle. Paljon on vielä opeteltavaa niin pinnamiehellä
kuin gastillakin. Hauskaa oli, vaikka vettäkin ripsahteli.
Mahdollisimman pian uudelleen! Kiitokset hyvästä opastuksesta uuden
veneen pariin Vikla fleetin aktiiveille! Yes!
Uuden veneen opettelua.
Viklan masto pystyssä Hoskilla. Tuning guide'n tulkinta aloitettu. Vesille pitäisi päästä pikimmiten.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Treeniä ja/tai huoltoa
Eilen piti treenata Melgesillä, mutta toisin kävi. Meri oli rauhallinen ja tuuli nollassa saapuvaa säärintamaa odottaessa. Hyödynnettiin aika Firstin kisakuntoon laittamiseen viikonlopun Suursaari raceen. Tänään sitten tuulee eilisenkin edestä.
tiistai 26. toukokuuta 2015
Tästä se lähtee
Nyt on kausi avattu myös Melgesillä. Kahdet treenit pidetty ja palauteltu taas mieliin viime kaudella treenattuja juttuja. Huomenna treenataan sitten Firstillä.
tiistai 5. toukokuuta 2015
Ajokortti, vahaa ja purjeita
Hommat etenee molemilla rintamilla yhtä aikaa. Suoritin eilen HSK:n venenosturien "ajokortin" ja sain siis oikeuden käyttää sekä uutta kraananosturia että jo jonkin aikaa palvellutta nykyistä mastonosturia. Kiitokset opastuksesta satamamestarille!
Illalla kävimme vielä Eijan kanssa vahaamassa ja kiillottamassa Melgesin kyljet. Pohja saadaan sitten puhtaaksi ja vahattua nosturilla. Kaikenlaista puuhaa ja fiksaamista on vielä työlistalla. Harmi, että loppuviikoksi on luvattu vesisadetta. Vesillekin pitäisi päästä pikimmiten.
Firstin purjeet on myös noudettu purjemaakarilta. Sampsa ja Niko kävivät lenkin Suomenlinnassa.
Illalla kävimme vielä Eijan kanssa vahaamassa ja kiillottamassa Melgesin kyljet. Pohja saadaan sitten puhtaaksi ja vahattua nosturilla. Kaikenlaista puuhaa ja fiksaamista on vielä työlistalla. Harmi, että loppuviikoksi on luvattu vesisadetta. Vesillekin pitäisi päästä pikimmiten.
Firstin purjeet on myös noudettu purjemaakarilta. Sampsa ja Niko kävivät lenkin Suomenlinnassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










