Viime lauantai ilta meni Melgesin kuljetusvarustuksen purkamisessa ja illan päätteeksi kammettiin masto pystyyn (Jukka, Eija ja Sampa). Sunnuntai päivä meni aika pitkälti Melgesin kisakuntoon virittelyssä. Kaiken näköistä pientä laittamista ja värkkäämistä sekä huoltamista löytyy aina kauden alussa.Kauden ensimmäiset vesitreenit käynnistyivät veneen veteen laskulla sunnuntai iltapäivällä. Köli alas, purjeet paikoilleen ja kohta oltiinkin jo EMK:n edustalla merellä tekniikkaa treenaamassa. Vesillä vielä viriteltiin masto tuulen mukaiseen vireeseen ja muisteltiin, mitä nappuloita mittareista pitikään painella tarvittavan irformaation esille saamiseksi.
Muutaman vendan, spinnun- noston ja laskun sekä jiipin jälkeen alkoivat askelmerkit kuhunkin tilanteeseen muistua mieleen. Selvästikkin koko miehistössä oli vielä havaittavissa pienoista talvijäykkyyttä :). Uudet, lyhennetyt kaidetolpat ja huomattavasti kireämmät roikkumaremmit tuottivat myös aluksi haasteita saada painoa riittävän ulos laidalle. Taisipa miehistön suusta myös kuulua kommetteja siitä, mitenhän päivän treeneistä puuttuva gasti vielä mahtuu noiden uusien tolppien ja kireiden roikkumaremmien väliin. Alkukankeutta, kyllä sinne hyvin neljä takapuolta mahtuu.
Kolmen tunnin treenin jälkeen palattiin satamaan ja laitettiin vene satamakuntoon odottamaan torstai illan vesitreenejä. Torstaina sitten riittääkin taas tekemistä iltamyöhään. Treenien jälkeen vene nostetaan takaisin trailerille, pestään pohja ja pakataan koko kalusta kuljetusmoodiin. Perjantaina miehistö ja kalusto suuntaa keulan kohti Lahtea, missä kisataan kauden ensimmäinen ranking kisa.
| Sampsa, Jukka ja Emil (kameran takana Teemu) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti